Artikkeli on yli 7 vuotta vanha

Raportti: Pakolaisiin satsattu raha palautuu nopeasti ja lähes kaksinkertaisena

On iso harhaluulo, että pakolaiset olisivat länsimaille taakka, sanoo raportin laatinut Philippe Legrain. Jokainen euro saadaan takaisin miltei kaksinkertaisena jo viidessä vuodessa, hän laskee.

Viisi naista ja yksi mies seisoo pöydän ääressä valmistamassa ruokaa.
Syyrialaisia pakolaisia ja espanjalaisia vapaaehtoisia tutustumassa toistensa ruokakulttuureihin huhtikuussa Madridissa. Kuva: Emilio Naranjo / EPA
Anniina Wallius

Eurooppaan tulleiden pakolaisten vastaanottamiseen ja kotouttamiseen käytetyt rahat palautuvat yhteiskunnalle lähes kaksinkertaisina viidessä vuodessa, kertoo tuore tutkimusraportti.

Tent Foundation -järjestön ja Open Political Economy Network -ajatushautomon raportin mukaan pakolaiset hyödyttävät uusien asuinmaittensa talouksia monilla tavoin: työpaikkoja syntyy ja palvelujen ja tavaroiden kysyntä lisääntyy, ja heidän palkoistaan karttuu veroja ja eläkemaksuja.

Raportin laatija, OPEN:n perustaja Philippe Legrain on EU:n komission puheenjohtajan entinen talousneuvonantaja. 

Hän laskee, että Eurooppaan lyhyessä ajassa tullut suuri pakolaismäärä tietää valtioille vuosina 2015–2020 miltei 69 miljardin euron menoja. Samaan aikaan kuitenkin bruttokansantuote nousee 126,6 miljardia euroa, eli yhden euron investointi tuottaa miltei kaksi euroa, keskiviikkona julkaistu raportti kertoo.

Verotulot lisääntyvät, ikärakenne oikenee

Legrain toivoo raportin hälvyttävän myytin siitä, että pakolaiset aiheuttavat länsimaille talousongelmia.

– On iso harhaluulo, että pakolaiset olisivat taakka. Siihen uskovat jopa ihmiset, jotka hyväksyvät pakolaisten vastaanottamisen, koska katsovat, että niin pitää tehdä menoista huolimatta.

Kotouttaminen rasittaa julkisia menoja aluksi, mutta samalla se lisää välittömästi myös taloutta virkistävää kysyntää. Pitkällä tähtäyksellä tulokkaiden maksamien verojen määrä kasvaa, ja myös Euroopan ikärakenteelle tulokkaat ovat hyvä uutinen, Legrain sanoo

–  Euroopan työikäisen väestön on ennustettu supistuvan vuoteen 2030 mennessä kuudenneksella ja vanhusten määrän kasvavan yli neljänneksellä, Legrain muistuttaa.

Lupa työntekoon tarvitaan heti

Legrain lisää kuitenkin, että positiivisia tuloksia syntyy vain, jos Eurooppa ryhtyy välittömästi vauhdittamaan turvapaikanhakijoiden pääsyä osaksi  työvoimaa.

Heille on annettava oikeus tehdä töitä jo ennen kuin heidän turvapaikka-anomuksensa on ratkaistu, ja heidät on asutettava sinne, missä on eniten työpaikkoja, eikä sinne, missä asuminen on halvinta, Legrain patistaa. Hän korostaa myös välittömästi aloitetun kielenopetuksen merkitystä.

Refugees Work: A Humanitarian Investment That Yields Economic Dividends -raportti on luettavissa kokonaisuudessaan verkossa.

Raportissa on myös useita esimerkkejä aiemmista suurista väestönsiirtymistä, ennen muuta 800 000 ihmisen asuttamisesta Yhdysvaltoihin Vietnamin sodan jälkeen. Nyt muutamia vuosikymmeniä myöhemmin Yhdysvaltain vietnamilaisilla talouksilla on paremmat tulot ja vähemmän työttömyyttä kuin kantaväestöllä.

Suosittelemme